top of page
Tennis Tuomola-volley2-web.jpg

Valmennustarjonta

Tennis Tuomolan valmennuksessa pääpaino on pelaamisen harjoittelussa, jota tuetaan teknisellä opetuksella. Pelaajat pääsevät kehittymään omaan tahtiinsa taitavien valmentajiemme opastuksessa.

Tarjoamme tenniskursseja sekä viikottaista valmennusta kaiken tasoisille pelureille Meilahden Liikuntakeskuksessa, Helsingissä.

Peruskurssi

Peruskurssilla opetellaan tenniksen tärkeimmät lyönnit ja harjoitellaan pelaamista. Peruskurssit ovat suunnattu pelaajille, joilla ei ole lainkaan aiempaa tenniskokemusta, tai kokemusta on hyvin vähän. Kurssille otetaan 2–4 pelaajaa.

Edistyneet

Kurssilla kerrataan perustekniikoita, jatketaan yksilöllisten taitojen kehittämistä. Keskitytään enemmän pelaamiseen sekä pallotteluharjoituksiin. Kurssin suosituksena on, että jatkokurssi tai vastaava on suoritettuna. Kurssille otetaan 2–4 pelaajaa.

Yksityistunnit

Tunnit räätälöidään aina pelaajien tason mukaan. Yksityistunteja voi ottaa yksin tai kavereiden kanssa (1–4 henkilöä).

Tuntien järjestäminen onnistuu parhaiten arkisin klo 9–15 välillä sekä viikonloppuisin Meilahden Liikuntakeskuksessa tai sopimuksen mukaan toisaalla.

Jatkokurssi

Jatkokurssi on suunnattu esimerkiksi aiemmin peruskurssin käyneille pelaajille tai muuten hieman lajia harrastaneille. Jatkokurssilla harjoitellaan lajin keskeisimpiä lyöntejä ja pelaamista. Kurssille otetaan 2–4 pelaajaa.

Viikottainen valmennusryhmä

Valmennusryhmässä harjoitellaan tennistä kerran viikossa. Ryhmä pyritään järjestämään mahdollisimman samantasoiseksi. Kausiohjelma perustuu pelinomaiseen harjoitteluun sisälten myös tekniikka- ja taktiikkaharjoittelua. Ryhmään otetaan 3–4 pelaajaa.

Teematunnit

Teematunneilla pyritään harjoittelemaan kyseisen teeman mukaan mahdollisimman monipuolisesti tekniikkaa sekä taktiikkaa pelaajien tasosta riippuen.

Oppilaidemme kommentteja

Avatar 104

Johanna P.

Mukavaa ja laadukasta valmennusta. Pelaajat ja eri osaamistasot otetaan hyvin huomioon. Aloittelijakin pääsee nopeasti pelaamiseen makuun!

bottom of page